Mä hajoan. mä putoan.

Tämä päivä ei alkanut ihan maailman parhaiten eikä se ainakaan parantunut päättyessään. Viimeisiiin ehkä neljään yöhön en ole nukkunut todellakaanhyvin. Nuo ikävät "valveunikuvat" sekoittavat pääni. Samaan tapaan kuin pizzapainajaiset aiemmin. Nyt herään ja.mietin pitikö minu viedä poika kouluun/tehdä aamuhommat/siivota kämppä/herättää muut. Tajuan olevani hereillä, mutta se unesa ollut asia jää ahdidtamaan enkä voi olla tarkistamatta niitä. Hiippaileppa täällä sitten 2.45 portaissa ja koita olla herättämättä muita... Joo o. Ahdistavia. Srn jälkeen mee taas aikaa nukahtaa uudrllren. Ja koko yö menee miettiessä ja heräillessä samankaltaisissa tilanteissa..Mitä mä teen. .. Odotan nämä viimeiset viikot ja alan laskea päiviä+tuntekja+minuutteja lähtöön. Lapsi kertoo äidilleen että Lotta huutaa aina ja ei oo kiva. On minuakin hyvänen aika patistettu pukemaan vaatteet päälle eikä sanottu että "Noh noh laitetaampa ne nyt kyllä tottakai lässynlää". Jos ei pyynnöISTÄ huolimatta tapahdu mitään sanoin että *****(nimi) nyt ne vaatteet päälle että ehditään kouluun eikä tarvitse juosta kokomatkaa. Helvata sentään kun olen mukava ihminen. sit se äiti tulee juttelee mulle ja käskee olla oikein kärsivällinen tämän lopun ajan. Isälleenkin poika kertonut ja.se taas oli ollut vihainen mulle. Ihan mukava olo oli kun kuulin kaiken tän. Miehetkin on sikoja. Mut sehän me.jo tiedettiin. naiset on muuten vaan vaikeita enkä ® ikävä kyllä® tunne naisiin muutenkaan mitään vetoa. Aamuherätykset on muutenkin kivoja ja koulumatkat kävellään kun bussipysäkille.melko sululla teillä ei pulkkaa vedetään ja potkulauta ei kulje ja liian liukasta tämän äidin mielestä pyöräillen. Luoja sentäänä vapaa ajan dataan ja facetan, syön terveellisesti 4 suklaapatukkaa päivässä ja luen brittiläisiä enkunkielisiä sokkotreffikirjoja... Että voishan ne asiat.tomi huonomminkin olla,.mut sit koulutusohjelmiin vielä pikkusen lisää. Jos.tästä ei saa mitään ymmärrettävää irti Nii. Syyttäkää ennustavaa androidi/käyttöjärjestelmää ja näppäimistössä. Oikoluen tämän ehkä huomenna tietokoneella jos on kovin kamala. Että hyvähän yötä. Ja.mä putoan Nii.kuin yölintu.tu kaikki.

In England part1

Olen nahnyt Lontoon lapikulku matkalla vaikka mita.
esim...
Punaisia puhelinkoppeja
Big Benin
Punaisia kaksikerrosbusseja
Paljon turisteja kartta kadessa suunistamassa
Buckinghamin Palatsin (liekko oikein kirjotettu, en jaksa tarkistaa)
Monen eri maan ihmisia, tai no nain paattelen: mustia, valkosia, aasialaisia ja muuta.
Maailmanpyoran

Eikos se jo riittanytkin kaupunki kierrokseksi etta kaiken naki bussin ikkunasta vilaukselta. Mulle ainakin.
Osasin siis maanantaina lentaa Tampereelta Lontoon Standstedin kentalle ja hankkia itseni sielta shuttle bussilla Victoria Stationille ja lahijunalla Tunbridge Wellsiin. Siita otin taksin ja ajelin uuteen "kotiin".

Niin. Siis tosiaan nyt 5vrk takana taalla Rusthalli nimisessa kaupunginosassa, asumme keskiluokkaisella alueella kolme kerroksisessa talossa. Meilla on 3 vessaa, ja peseytyminen tapahtuu kylpyammeen pohjalla istuen jottei lattia/seinat kastu. Koska niissa ei ole jotain eristeita tms. Kylma siella on jokatapauksessa ja kokolattiamatot kaikkialla muualla paitsi keittiossa. Se lattia on jaatava, eika minulle ole viela hankittu tossuja niinkuin muilla! Asun toisessa kerroksessa pojan kanssa, jaamme kylpparin jonka ovea ei saa lukkoon. Huoneessani on parisanky ja lipasto, seka kirjahylly taynna kirjoja. Ei sinne juuri muuta mahtuisikaan. Siella on myos kuumavesiboileri, joka alkaa kohisemaan n.5.30 aamuisin ja iltapaivalla uudestaan. Ikkunasta nakyy takapihalle ja "puutarhaan" missa ei kylla mitaan juuri kasva.

Ensimmaisena paivana hankin itselleni kirjastokortin kun loysin laheisen kirjaston. Siella voi kayttaa nettia tunnin paivassa ja jos ei ole ruuhkaa niin pidempaankin. Loytyy mukavia novellikirjoja, sivuja siis alle 200 eli suht helppoa ja nopeaa luettavaa englanniksi. Jos on paksu kirja niin mun ajatus ei jaksa keskittya siihen, mietin vaan saanko sita koskaan loppuun. Toki on sanoja joita en ymmarra, mutta ei se haittaa tallaisessa kirjassa. Siella nakee vahan ihmisia ja tiistaisin on joku lasten juttu aamusin siella. Toinen kirjastonhoitaja oli mukava.

Meidan paakadulla Rusthallissa on pari parturia, pubi, kebab/kanapaikka, kirppari, 2 one stop nimista markettia ja pesula. Siinapa ne sitten oikeastaan olikin. Kaupungin keskustaan eli Tunbrigde Welsiin kavelee n.45min-1h (siihen mista alkaa reilu 30min, mutta toiselle puolen kulkemiseen saa varata lisaa aikaa...) Siella on sit juna-asema ja kaikkea mahdollista putiikkia ja kauppaa. Osa kalliita, mut myos suht edullisia juttuja loytyy. Kavin jossain kaupassa alennuksesta ostamassa yhden mustan tuubitopin ja sen kaveriks kutittavan ison "lepakkopaidan" jossa on reikia. En viela tieda missa sellaista kaytetaan, mutta se oli kiva. Mietitaampa nyt, mina shoppailin hah? Haistelin myos hajuvesia, mutta kaikki alko haista samalle ja jotktu pojat vieressa juoskia ja suihkuttelin toisiinsa ehka pullollisen parfyymia, haju oli aika tukahduttava!! Hyi. Eika new ollu mitaan pikkupoikia vaan siis ehka parinkypin kieppeilla.

Nytkin olen Tunbridge Wellsin keskustassa, "aiti ja lapsi" menivat bussilla, mina kavelin pihiyksissani :D Mut oli ihan kiva liikkuakin. Tormattiin lounaalle Marc&Spencerin kahvilassa. Jotain leipaa ja appelsiinmehua soin. Kuulemma tavallisin lounas on leipaa taalla. Mikas siina... Nyt pitas lahtea ulos takas kotiin. Syomaan kanaa illalliseksi. Huoh. Ei muuten mitaan mut sataa vetta. Lunta luvattiin, mutta vetta tulee. Ei paljon, mut vahan kuitenkin. Onneks oon varustautunut hyvin!

Iltasin kotona luen, dataan kannykalla ja syon. Ja ostin siideriakin... Tulen viela alkkikseks. Taalla kun on noita alkoholissakin tarjouksia esim 3siideria 5punnalla tai ota 3, maksa 2.. :D Ei se Suomessa taida ihan niin menna. Ja taas osi ollu isoja pulloja (2l) myoskin mut en sentaan sellasta kun se pitas juoda kerralla melekin ettei valjahdy. Eika se oo ehka kauheen hyva idea.

Potkulauta on kulkuvalineena, pyora on vasta ostovaiheessa. Rahaa tuhlasin jo, etta kannattipa lahtea kaupunkiin. Pitaa koittaa saastaa. Kavin mina jo matkatoimistossakin tuotta keskiviikkona kyselemassa matkoja... Kallista on  anyway.

Mutta nyt jatkan matkaa kohti koti tuolla raikkaassa/.... ulkoilmassa, etta kirjotteln lisaa taas kun saan aikaiseksi. Psst, en ole sosiaaline kun en ole jutellut ihmisille taalla. Tulen pian mokkihoperoksi. MISSA NUORIA TAI JUTTUSEURAA ton aidin lisaksi ?

Miss. L. (kirjastokortissa lukee noin ja sukunimi perassa...)

Villasukkapäivitys lattialta

Pakkoliikuntaa loskassa ja lumisateessa. Eli siis kävelyä bussipysäkille ja kauppaan ja kebuloihin. Eikö kuulostakin houkuttelevalle. Ja sitten palelee vaikka jalassa olis goretex-kengät, kalsongit ja paksut collarit. Os saanu olla varmaan villakerrasto ja toppavaatteet niin olisin tarennut. Inhoan palelemista. Se on niin ikävää ja aina palelee. Aiankni varpaita jos ei muuten. Viime yönäkin heräsin monta kertaa kylmään, vaikka tässä viime viikot olenkin nukkunut sen puolesta oikein hyvin ja ollut kuuamkni yhdellä peitolla. Ensi yöksi taidan varautua toisella peitolla ja lisävillasukilla. Mieti nyt, siis nukkuessaan tarvitsee enemmän vaatetta kun etelässä koskaan "kylmänä päivänä". Pyh.

Sitten tuo päänsärky. Sekin kuuluu inhokkilistalleni. Aamulla herätessäni huomasin tuon ah niin ihanan (...) asian kolkutteleani vasenta kallopuoliskoani. Tiesin heti, että tämä no niitä "kokopäivän harmeja". Se ei lähde yleensä särkylääkkeellä tai millään vippaskonstilla vaan nukkumalla ja olemalla paikoillaan. Kyykkiminen ja kenkien sitominen ovat näitä mitkä pahentavat sen hetkellisesti todella raastavaksi kivuksi.

Mutta oli tässäkin päivässä sentään jotain hyvää ja hyödyllistä, saatiin vierailtua tuolla toisella puolen kylää - "sukuloimassa" (kuulostaapa typerälle.) ja näkemässä toista tätiä (Hetkinen, eihän se mikään täti ole. Vaan H!) ja serkkupoikaa. Olinko se kauan kadoksissa ollut serkku itse sitten niinkun siellä tuumattiin.. ;) Aika aikaansaamatonta kun ei ole tullut käytyä vielä sitäkään poikaa kurkistamassa aiemmin. Ehkä olen laiska ja aikaansaamaton. Mutta synttäreidenkin aikaan päätin tehdä tuplavuoron töissä - että kai minä olen rahaakin koittanut käydä tienaamassa välillä.

Siitä päästäänkin tähän ikuisuuskysymykseen. Mistä rahaa? En minä sitä paljon tarvitse, mutta sen verran että ei nälkään kuole ja voi häipyä tarvittaessa muille maille. Onhan noita töitä onneksi aina jostain löytynyt. Ei ehkä heti, mutta jossain vaiheessa. Nytkin mietityttää, kun toukokuun lopussa olisi meidän ala-asteen luokkakokous, mutta minähän olen (näillä näkymin...) silloin vielä Englannissa. Onkohan siinä muutamaa päivää varaa olla Suomessa - niin rahallisesti kuin töidenkin puolesta. Täytynee laskeskella ja mietiskellä. Tai eihän sitä kukaan voi tietää, vaikka kävisikin jostain syystä niin että olisi Indonesiassa tai Nauru-saarilla jo siinä vaiheessa.

Tukka takana - elämä edessä!

Taas huomaan että kello näyttää niin paljon kuin nukkumaanmenoaikaa. Olenkohan joskus ollut sängyssä ajoissa, siis lukematta kirjaa, kuuntelematta musiikkia tai kirjoittamatta mitään - piiitkään aikaan. Tuskimpa. 

Maatessani olohuoneenlattialla, katselen katosta roikkuvaa kuuta, ikkunoiden edessä tuikkivia tähtiä ja kuuntelen taas tuota musiikkia joka tekee minut iloiseksi. Ja surulliseksi. Haaveilevaksi, ailahtelevaiseksi... Kun aloin ymmärtää lauluista muutakin kun melodian, ne antavat aika paljon enemmän. Edelleen on todella paljon mitä en niistä ymmärrä, sanoja mitä en osaa, mutta silti. Joskus minä vielä osaan espanjaa sujuvasti. On lauluja - joita kuunnellessani rehellisesti sanottuna - itken lähes joka kerta. Olinpa sitten kotona tai baarissa. En voi sille mitään enkä häpeä tunnustaa sitä. Eihän se minusta tee sen kummepaa. Ehkä toisinaan mustempia silmänympäryksiä baarissa, mutta sehän on vaan sitä meikkaus-feikkausta muutenkin. :)

Ainiin, koepakkasin rinkkani toissapäivänä ja sain painoksi 13kg+3kg. Sitten lisäksi tulee ainakin kannettava +3kg. Että eiköhän tuo ruumaan menevä 15kg tule hyvinkin käytettyä ja käsimatkatavara 10kg TOIVOTTAVASTI jäisi vähän vajaaksi. Muuten tulee hankalaa. Kirjathan on tietty painavia. Eli ne ei varmaankaan tule enää Suomeen takaisin. Tai saa nyt nähdä, mutta jos voin jättää niin jätän kyllä sinne. Suklaata tai salmiakkia en aio kantaa, pärjään ilmankin eikä ehkä tule syötyä niitäkään kauheasti. Kun köyhäilee niin tippuu tuo painokin. Ja housut. Mutta siksihän voi käyttää collareita, aina varma valinta. Ja mukava! Mutta totuushan on, että jos ei syö suklaalevyä päivässä (niinkunin eräs neiti tapasi tehdä...Hups.) niin kyllä se näkyy jonkun ajan kuluttua. Eipä sillä että sillä muuten olisi väliä, mutta esim. työvaatteet eivät kiristä. Mutta se on vain ikävä tosiasia, että jos olen yksin ja ei ole tekemsitä, se menee syömiseksi. Olkoon se sitten muroja, sipsiä, karkkia, suklaata tai vaikka kinkkua. Sitä syö vaikkei ole nälkä. Kun ei ole rahaa ostaa sellasita tai tietää että pakko säästää niin ei syö samalla tavalla. Tämän totesin Dominikaanisen vuoden aikana.

Kiitos ja näkemiin.
*L

Tampere, Suomi - millainen on onnellinen ihminen?

Noniin. Tässähän olen jo kuukauden päivät Suomessa luitani kuluttanut. Eiköhän täältä jo melkein jouda pois... Eli jostain kumman syystä olen lähdössä au pairiksi Englantiin (syytän tästä ideasta äitiäni.. :) viikon päästä. En osaa sanoa mikä oli se lopullinen syy tähän ja onko ämä fiksua, mutta sittenhän sen näkee. Muutenkin kaikenlaista tavallaan tässä ollut. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.

En saa nukuttua kunnolla. Heräilen öisin/pyörin illalla patjallani ja mietin kaikkea tapahtunutta. Olisiko minun kuitenkin ollut parempi olla toisella puolen maapalloa ja jatkaa niinkuni ennenkin vai jäädä Suomeen töihin ja hankkia rahaa... Tulevastakaan en tiedä. Viisumia tuskin koskaan tulee tai kesähäitäkään. Tai ehkä joskus, mutta missä ja kuka tietää MIKSI... Ihmiset ovat sikoja. Eli eläimiä. Mikä meistä tekee yhtään parempia kuin muutkaan nisäkkäät, olemmeko oikeasti fiksumpia ? Mikä meidät ajaa epätoivoisiin tekoihin, valehteluun, kieroiluun, voiton tavoitteluun, oman paremmuuden tavoitteluun, pettämiseen, jättämiseen, toisen pahan olon kasvattamiseen...
Miksi me olemme tällaisia? Pitäisi aina muistaa että myöskin olo voi parantua pienillä asioilla. Pienellä viestillä, puhelulla, näkemällä ystäviä tai joskus pelkkä hyvän huomenen sanominenkin riittää. Mutta mikä siitä tekee niin vaikeaa - antaa toiselle edes vähän parempi mieli - vaikka sitten hetkellisesti...

Toiset eivät koskaan halua lapsia ja silti jostain syystä näillä ihmisillä on yksi tai useampi lapsi. Aina niistä ei jakseta ja viitsitä ehkä huolehtia. Toiset haluavat, mutta tietävät etteivät itse voi koskaan saada. Elämä on epäreilua. Tottakaihan lapsiakin voidaan adoptoida, mutta kaikille se ei ole mahdollinen tai haluttu vaihtoehto. Eikä se ole myöskään helppoa.

Sitten on valtaenemmistö - nämä "tavalliset" ihmiset ketkä toivoivat tai "saivat" vain lapsia melko helposti ja ovat tyytyväisiä siihen. EI - en usko että KUKAAN vanhempi oikeasti on aina VAIN iloinen ja tyytyväinen lapseensa. 

En väitä olleeni aina äidilleni pelkkä ilon ja ylpeyden aihe, mutta mehän olemme vain inhimillisiä. En ole ollut hyvä tytär, en aina rehellinen (vaikka olisin tahtonutkin - se ei aina ole mahdollista. Valitan),  en mallikelpoinen, en ole tehnyt varmasti kaikkea moraalisesti oikein, en itselleni enkä muille. Olen nähnyt ikääni nähden varmaankin keskimääräistä enemmän asioita, eikä se ole pelkästään hyvä asia. Tiedän miten inhottavia ihmiset osaavat olla, olen elänyt jonkun kanssa johon  en voi aina luottaa, sen ei tarvitse olla oma kumppani vaan joku joka kuuluu sukuun ja asuu saman katon alla. Kaikkea aikansa, mutta rakkaus tekee ihmisen sokeaksi. Ja toisinaan tyhmäksi. Silti minä väitän että rakastan edelleen, vaikkei se olekaan ehkä terveellistä. Se on asia josta sydän ei kysy "No mutta Lotta, haluatko sinä nyt rakastaa edelleen vai lopetetaanko rakastaminen tähän?"

Se mihin tähtään tällä tekstillä ei liity mihinkään. En tiedä muuta kuni että halusin saada tämän "paperille" nyt. Olen tutustunut muutamiin uusiin ihmisiin viimeisen kuukauden aikana - osasta olisi voinut kehittyä parempikin tuttavuus ajan kanssa, mutta minä säntään taas karkuun. Sen minä teen. Pakenen arkea ja todellista elämää. Edelleen. En halua jäädä aloilleni mihinkään ettei arki ala kyllästyttää ja näyttää "pakollista ja tylsää puoltansa". Olenko sitten huono ihminen sen vuoksi, ehkäpä? Entä jos tavoittelen kuuta taivaalta enkä tule koskaan saamaan kaikkea mitä kuvittelen...

Mitä minä sitten haluan?

-työ mistä pidän oikeasti

-lapsi...

-ystävät lähellä (kyllä, te samat "vanhat")

-asua poissa Suomesta ainakin pimeimmän ja kylmimmän ajan. Se ahdistaa oikeasti. Nyt tuo loska ja piemys ei ole sen parempaa.

-jonkun joka rakastaa

-mahdollisuutta tanssia

onko tämä nyt sitten mahdotonta, tai pitääkö tätä odottaa 10 vuotta? Tai 20? Entäpä jos odotankin 30v. lisää? Sekinhän on mahdollista. Tai voi olla etten koskaan vo isaada kaikkia näitä asioita, vaikka ne eivät mitään ihmeitä olekaan. Kaipaan auringonvaloa. Musiikkia. Ja palaan usein mielessäni menneisyyteen, noin viiden vuoden takaiseen aikaan kun löysin tuon musiikin mistä niin kovasti pidän. Mikä on minulle todella tärkeää. Voisin tanssia rantahiekalla musiikin soidessa palmujen katveessa olevasta radiosta, vaikkapa sitten kuntoilalkiseni ja pysyäkseni kunnossa. Ei se tarvitse olla romminhuuruista tai muutakaan, mutta se että voisi nauttia hiekasta varpaiden välissä, meren kohinasta musiikin lomassa. Ja pienestä tuulen vireestä joka vilvottaisi oloani. Mielummin olisin siellä vaikkapa muutaman ystävän tai tutun kanssa, ei tarvitsisi edes puhua, vain liikkua rytmin mukana.

Mikä on hyvä elämä : tarkoittaako se aineellisia asioita, uutta sohvaa tai ruokapöytää?

Kyllä, joillekin se riittää tai on ainakin osa sitä.

Onko se uusia vaatteita vai matka maailman ympäri?

Onko onnellisuus sitä kun heräät omassa kodissasi joka aamu ja näet talitiaisen syövän itsetehdystä ruokintatelineestä?

Oletko onnellinen kun lapsesi tuovat koulusta hyviä numeroita ja voit kehua niitä sukulaisille ja tuttaville?

Ehkäpä nämäkin asiat ovat tärkeitä juuri sinulle. Ei se tee muista sen parempia tai huonompia - eikä edes onnettomampi välttämättä. Me ihmiset vain arvostamme eri asioita ja pidämme niitä erilaisissa tärkeysjärjestyksissä.

Minulle vaatteet olivat ennen lähinnä pakollinen paha, joita tarvitsemme. Nykyään vaikkapa baarii lähtiesä saatan jopa miettiä mitä pukisin ylleni. Sitä kai sanotaan aikuistumiseksi. Tiedän kuinka syödä terveelliseti ja monipuolisesti - sitähän opiskelin kokkikoulussakin; mutta noudatanko itse sitä? Ehei, en, mutta onko se sitten uhmaa tai lapsellisuutta? Tuskin, vaan lähinnä tottumiskysymys. Ja se että miten turhauttavaa on laittaa ruokaa vain itselleni. Voin sanoa sen lähinnä tuottavan mielipahaa kun ruuan ollessa valmis, sitä ei juuri teekään mieli syödä. MIKSI? Siihen en osaa vastata.

Miksi toisilla on mahdollista opiskella ulkomailla tai muuttaa työnperässä muualle? Miksi toiset kituuttavat minimipalkalla koko ikänsä ja asuvat lapsuudenkodissaan? Ehkäpä he ovat kuitenkin onnellisia ja siinä on tietty turvallisuuden tunne. Ei raha tee ihmistä onnelliseksi, mutta kyllähän se sitä helpottaa.. Olen oppinut sen kantapään kautta. Valittavasti tässä maailmassa ei pärjää enää ilman rahaa ja köyhät ovat "häviäjiä". Mutta toisaalta niillä, kenellä ei ole rahaa - on usein jotain muuta. Perhe ja ystävät, jotka auttavat kaikessa, asumisessa, ruoan hankinnassa yms. 

Miksi ulkomaalaiset naivat suomalaisen tai muunkaan eurooppalaisen - helpon elämän toivossako? Vai onko kyseessä aina aito rakkaus? Tuskin. Aina on ollut ja tulee olemaan ihmisiä ketkä ovat syntyneet "kultalusikka suussa" ja nämä voivat tehdä niinkuin tahtovat. Rahalla saa useita asioita edelleen hoitumaan (ainakin nopeammin) vaikkei se olekaan oikein. Olemmeko me ihmiset korruptoituneita. Kyllä, varmasti. Ja ei, emme kaikki.

Ajatellaampa vielä yhtä asiaa. Kulutustottumuksia. Ruuan hukkaan heittämistä. Äiti opetti pienenä ettei saa heittää ruokaa hukkaan, koska eihän Afrikan nälkäisillä lapsilla ole välttämättä ollenkaan ruokaa. Jos olisinkin joskun voinut lähettää oman lautaseni sinne, mutta eihän se nyt oikeasti ihan niin mene. Koulut, päiväkodit, ravintolat ja sairaalat, kaikki missä valmistetaan ruokaa suuremmille massoille - miettikää sitä hukkaan heitettyä salaatin, lihan, perunan määrää... Ja joskus vain siitä syystä että maidon parasta ennen päivä on samana päivänä eikä kaikki ole mennyt. Eihän se oikeasti yhdessä yössä vielä miksikään mene. Tai vaikkapa salaatti. Koulun ruokalistassa sanotaan että keittopäivänä ei ole salaattia vaan tuorepala. Noh, miksei sitä ylijäänyttä salaattia voisi kuitenkin tarjota nuorille? Eihän se mitään maksa. Toisaalla niin tehdään, toisaalla ei. Tai ettei työntekijät saa ostaa/ottaa ruokaa koteihinsa, vaan se mielummin heitetään roskiin. Tämä on järjetöntä. Kauppojen vanhenevat tuotteetkin menisivät paremmin kaupaksi kun nykyisen (yleensä) -30% tilalla olisi vaikkapa -50%. Eikä lihaa, leipää yms heitettäisi roskiin sieltäkään  sellaisia määriä. 

Entäpä vaatteet. Monet ihmiset keräävät kaappeihinsa kaikenlaista ja sitten ne pölyttyvät hyllyillä jopa käyttämättöminä. Olisiko kamala vaiva tarjota niitä ensiksi vaikkapa kavereille, sukulaisille tai jos kirpputorin pitäminen tuntuu vaikealle - viedä ne UFFin keräyksiin tai ihan kierrätyskeskuksiin. Joku varmasti vielä ilahtuisi sinunkin vanhoista vaatteistasi, kirjoista, levyista, tyynynpäällisitä tai mistä vain.

Jospa tässä oli tarpeeksi sekavaa tekstiä taas - itse en aio tätä "oikolukea" joten näppäimitön kirjoitusvirheet annetakoon anteeksi.

Saatan myös itkeä iltaisin kun kukaan ei näe - en ehkä ole aina vahva, kuten Anna Ericsson laulaa (vai oot voimani mun ?) Hälläkö väliä ja antoisaa itsepohdiskelua kaikille muillekin kuin minulle.

-Lotta jäätynein sormin täällä lattialla kököttäen