Jos minua itkettää

Eilen illalla minulla oli vielä hyvä olla, mutta nyt tuntuu ettei tästä tule yhtää mitään. Ehkä minusta ei sitten ole tähän. Eihän töihin meno varsinaisesti ahdista, mutta sitten jossain vaiheessa tulee epätoivo. Kun Hänellä ei ole hyvä olla sängyssä siinä asennossa mihin nostin ja vaikka parhaani yritän ja muuttaa asentoa, tämä tuntuu ylitsepääsemättömälle asialle tänään. Edelliselläkin kerralla se oli vaikeaa, mutta tänään mahdotonta. Onko vika minussa vai enkö vain osaa? En tunne oloani kovin hyväksi työntekijäksi jos mikään ei onnistu. Toki tässä voi olla myös muuta?, mutta silti tuntuu pahalta. Ei ole mukava koittaa itkeä äänettömästi keittiössä Hänen yrittäessä nukkua happimaski kasvoillaan. Enkö minä vain riitä? Lasken tunteja, minuutteja ja pahimmillaan sekunteja työpäivän päättymiseen. Enhän minä tällaista halunnut. Enkä arvannut että se olisi muutenkaan tätä. Jos elämänhalu hiipuu, se ikäänkuin säteilee jotain negatiivista muillekin. Rahallisesti tämä ei ole yhtään sen parempi kuin keittiötyöt, mutta täällä ainakaan käsieni ei pitäisi altistua kemikaaleille tai ruoka-aineille. Ehkä olisi parempi vain tehdä pätkätöitä keittiössä, miettien joka ilta missä seuraavana päivänä taas olisikaan. Siellä sentään tiedän mitä tehdä ja tunnen saavani jotain aikaan - täällä tulee lähinnä rautavanne rinnan ympärille ahdistamaan. Haluanko että heräilen uudestaan toistuvaa painajaiseen, jolloin en tajua olevani unessa: Hän ei saa happea, haukkoo henkeään Ja kuolee aina vain Uudelleen, koska MINÄ olin muka nukahtanut kesken työvuoron ja jättänyt Hänet yksin.